Ateljee

Ateljeesalin taidenäyttely vaihtuu kolme kertaa vuodessa ja salissa järjestetään myös konsertteja, teatteriesityksiä ja taidetapahtumia. 

Palanut Ateljee (1965-77)
 

Nykyistä ateljeeta edelsi vuonna 1965 rakennettu ateljeekoti, Honkapirtti. Ateljeen suunnitteli arkkitehti Robert Gunst mutta Särestöniemi teki taloon haluamansa muutokset. Ateljeekoti tuhoutui tulipalossa uudenvuodenyönä 1977 sähköoikosulun takia. Tulipalo oli raskas isku Särestöniemelle, joka menetti paitsi kotinsa myös osan maalauksistaan, taiteilijantarvikkeensa, laajan taidekirjaston, suuren osan kirjoittamistaan runoista sekä niin lapsuudenkodista kuin maailmanmatkoiltaan keräämänsä muistoesineet. Ateljeen kellarin päälle on myöhemmin rakennettu hirsikatos. 

Uusi Ateljee 

AteljeeKesa.jpg

 

Särestöniemen uusi ateljeekoti valmistui lokakuussa 1978. Arkkitehdit Reima ja Raili Pietilä saivat innoitusta vanhoista karjalaistaloista ja antoivat ateljeelle nimen Valkeanmeren talo. Rakennuksessa on 200 neliötä kerrosta kohti. Avaran ateljeesalin iso ikkuna avautuu länteen, mistä ilta-aurinko luo säteitään. Reidar varusti tupakeittiönsä tiskikoneella ja pitkällä ruokapöydällä sekä kukilla. Yläkerrassa sijaitsevat taiteilijan makuuhuone ja vierashuone, joiden yläpuolella on vielä tilava ullakkotila.

Särestöniemi ehti asua uudessa kodissaan vain noin 2,5 vuotta, sillä hän kuoli ateljeehensa 27.5.1981 vain 56-vuotiaana.

Ateljeen näyttelyt

”TUHON NÄKEE TÄSTÄ PIRTIN IKKUNASTA” - UHANALAINEN LUONTO

SMS_a080_00_al2015.jpg

Pöllö, 1960-luku, öljy

Ateljee 30.10.2022 asti 

 

Taiteilija Reidar Särestöniemi kuvasi usein lähiympäristönsä luontoa ja eläimiä teoksissaan. Monet Reidarin käsittelemistä lajeista ovat nykyään uhanalaisia tai lähellä sitä. Näyttelyssä on esillä muutamia esimerkkejä tänä päivänä uhanalaisista tai vaarantuneista lajeista, joita löytyy Reidarin tuotannosta. Mukana on myös pari myönteistä esimerkkiä lajeista, jotka ovat menestyneet.


"Tuhon näkee tästä pirtin ikkunasta eikä sille voi kuin itkeä. Ei tässä tiede voi enää mithän. Tuhannen kilometrin säteellä mie näen arktisen maailman tuhon. Tämä on teknologian hinta, joka kääntyy pian ihmistä itseään vastaan. Maapallon voimavarat eivät kestä enää kauan, kertoo Reidar vakavana.” (Apu-lehti, 1976)

Ateljeen vitriininäyttely:

"Kun kerran keitethän, niin keitethän kans"
 

Reidar kasvimaalla_edited.jpg

29.4. - toistaiseksi

Särestöläiseen vieraanvaraisuuteen on kuulunut aina tietynlainen suureellisuus. Periaate oli – kaikkea paljon.

”Kun kerran keitethän, niin keitethän kans”, sanoi jo Reidarin Alma-äiti aikoinaan.

 

Perheen talous perustui suurelta osin omavaraisuuteen. Karjanpito, viljely, kalaisa Ounasjoki ja metsän antimet toivat ravinnon pöytään.  Ruokalajit vaihtelivat vuodenaikojen mukaan kulloinkin saatavilla olevien raaka-aineiden myötä. Arkisin ei liiemmin aterioissa pröystäilty vaan ne koostuivat ihan perinteisistä ruoista. Kesäisin Särestössä oli usein valtavan iso ja satoisa kasvimaa, kaalia, porkkanaa, nauriita, sipulia, salaatteja, herneitä, yrttejä sekä tietenkin perunaa. Kaali eri muodoissa oli yksi Reidarin suosikeista; kaalikeitto, -pata, -kääryleet tai lihapata kaalilla ja porkkanoilla höystettynä. Lapsuuden herkkuruoka Reidarille oli äidin keittämä maitovelli.

 

Kulinaristipuoli taiteilijasta intoutui joskus tilaamaan puhelimitse paikallisesta ravintolasta täyden menun; Tartar-pihviä, poronkieltä tai mehevää paistia ja Sielulle, rakkaalle lemmikkikoiralleen, sisäfilettä!