top of page

museokäynti

Tervetuloa Särestöön!

Olemme auki ympäri vuoden tiistaista lauantaihin klo 12-18.
Heinäkuusta syyskuuhun palvelemme myös sunnuntaisin. Lipunmyynti ja kahvio sulkeutuvat tuntia ennen sulkemista. 

Särestössä pääsee tutustumaan laajasti Reidar Särestöniemen elämään ja taiteeseen, mutta myös Ounasjoen varren vanhaan elämäntapaan, peräpohjalaiseen rak
entamiseen, Reima ja Raili Pietilän arkkitehtuuriin sekä ympäröivään luonton. 

Museovierailulle kannattaa varata aikaa, museo käsittää kolme eri rakennusta: Reidarin lapsuudenkodin Vanhan Särestön, Reidarin Ateljeen ja tietenkin Reidarin taidetta; päänäyttelyn Galleriassa. 

 


 

Tulo-ohjeet 


Särestöniemi-museo sijaitsee Kaukosen kylässä, viimeiset 10 km on hiekalla päällystettyä metsäautotietä Kantatie 79:ltä käännyttäessä. Tie museolle on merkitty opastein. Särestöön ei kulje julkista liikennettä. Leviltä ja Ylläkseltä ajaa Särestöön noin kolmisen varttia. 

 

Pysäköinti tapahtuu erikseen merkitylle parkkipaikalle, josta noin 400m kävely museolle. Invapysäköinti on mahdollista lähelle kahvilarakennusta Reidar Särestöniemen patsaan kohdalle.

 

Lipunmyynti ja neuvonta sijaitsevat kahvilarakennuksessa.
Neuvonnasta saa mukaan museoesitteen, jossa on myös kartta. Huom: lipunmyynti suljetaan klo 17!


Lapsille
 

Lapset voivat suorittaa museovierailun aikana hauskan etsintätehtävän museoalueella ilman erillismaksua. Tehtävän onnistuessa lapsille mukaan pieni Särestö-aiheinen palkinto!  Ohjeet saat infosta.

Opastetut kierrokset

 

Syvenny Särestön vaiheisiin ja Reidarin värikkääseen taiteeseen Särestön oman oppaan johdolla!

Yksittäinen opastus tulee varata etukäteen - järjestämme myös avoimia yleisöopastuksia, johon voi saapua kuka vain. 
Tiedot avoimista opastuksista löytyvät
ajankohtaista- välilehdeltä ja opastukset-välilehdeltä

Opastus 50e/ ryhmä + sisäänpääsymaksut. 
Ryhmäkoko max 30.

Opastusvaraukset 016 654 480 ja info@sarestoniemenmuseo.fi

Saavutettavuus

Särestöniemi-museo ei ole esteetön kohde. Museo käsittää kolme rakennusta, jotka ovat pienen välimatkan päässä toisistaan, yhteensä kävelymatkaa koko kierroksella tulee noin kilometri. Kahvilaan pääsee pyörätuolilla, muut rakennukset ovat esteellisiä. Museoalueella on hieman korkeuseroja ja maasto on metsäistä ja luonnonmukaista. 
Galleriaan ja Ateljeehen sisäänkäynti tapahtuu portaiden kautta. Gallerian portaissa ei ole kaidetta.

Yleisö-WC:t sekä inva-WC ja lasten hoitopöytä löytyvät kahvilarakennuksesta.

EU:n Vammaiskortin haltijan avustaja tai tukihenkilö pääsee maksutta museoon, mikäli kortissa on A-merkintä.

 

Opas- ja avustajakoirat ovat tervetulleita.

Museokoirat

Särestössä työskentelee myös joukko karvaisia työntekijöitä, Särestön museokoirat. Koirat ovat ystävällisiä ja tottuneet museovieraisiin.

 

Jos olet tulossa oman koiran kanssa vierailulle tai et halua kohdata museokoiria esim. allergian vuoksi niin pirauta meille viimeistän portilta puh. 016 654 480 niin laitamme museokoirat siksi aikaa toimistotöihin. 

 

Muita huomioita museovierailulle

Hyvinkäyttäytyvät koirat ovat tervetulleita vierailulle Särestöön, kahvioon ja museorakennuksiin.
Pidäthän koirasi kiinni.

Nastakenkien käyttö sisätiloissa on kielletty. 

Ateljeella kengät jätetään eteiseen. 

 

Kelkkailijoita pyydämme jättämään kelkkailukamppeet sisääntuloaulan naulakkoon. 

Olemme osittain myös ulkoilmamuseo, eli suosittelemme pukeutumaan sään mukaisesti. 

Pidetään huolta toisistamme ja kunnioitetaan meille jätettyä perintöä, upeaa Särestöniemen tilaa.

Kunnioitathan toisten museokokemusta vierailusi aikana. 

Opastettavia ryhmiä otamme mielellämme vierailulle myös ennen puolta päivää. 

Lämpimästi tervetuloa Särestöön!



 



 


 

27658_Digital_Promo_Assets_Square_vFI_re
  • Facebook
  • Instagram
  • YouTube
museoalueen kartta.jpg

RETKI REIDARIN LUOVUUDEN LÄHTEILLE

Tutustumme asiantuntevan oppaan seurassa Särestöön ja Reidar Särestöniemen päänäyttelyyn "Arktinen aamu - Reidarin luovuuden lähteillä". Kierroksen jälkeen toteutetaan oma, mukaanotettava kuivapastellityö ohjatusti Reidarin Ateljeessa.

 

Inspiroitua voi esimerkiksi Reidarin tarinasta, Särestön luonnosta, omasta mielenmaisemasta tai voimaeläimestä!


Kahvi ja Särestön kahvion vapaavalintainen kahvileipä sisältyy hintaan. Kesto n. 2 tuntia, ohjelma sopii koko perheelle. 


Ohjelmaan ei tarvitse ilmoittautua etukäteen, riittää että saapuu Särestöön vähän ennen kahta, kahvit voi juoda ennen tai jälkeen retken. 


Retken hinta avoimina ohjelmina eli etukäteen ilmoitettuina ajankohti: Aikuiset 25€

Lapset (7-16v) 15€ 
(+sisäänpääsymaksu).

Meillä käy Museokortti.

 

OPASTETTU MUSEOKIERROS

Tervetuloa tutustumaan Särestöön myös opastetusti!

 

 Tutustumme oppaan

seurassa Särestöön Vanhan Särestön pirtissä sekä Reidarin  Ateljeessa ja Galleriassa.

Opastuksella kerrotaan omavaraisesta elämämästä Ounasjokivarressa, Reidarin elämänvaiheista ja tutustutaan Reidarin taiteeseen esillä olevien näyttelyiden teemoilla.

 

Avoimen yleisöopastuksen eli etukäteen ilmoitettuna päivänä ja kellonaikana

 Hinta 10€ / hlö sis. kahvit (+sisäänpääsymaksu).
Kesto noin 1,5 tuntia.

 

Meillä käy museokortti.

Opastus on varattavissa
myös tilauksesta 

itselle sopivalle ajankohdalle.
 

Ennakkoon varatun opastuksen hinta on 
50€ / opastus. 

Ryhmäkoko max 35 hlö. 

Ennakkoon varattuna ryhmäopastus voidaan toteuttaa myös museon aukioloajan ulkopuolella.

TAIDETYÖPAJAT

Toteutamme erilaisia taidetyöpajoja erilaisille ryhmille tilauksesta. 

Työpajan teema voi olla voimaeläin, sielunmaisema, luontoaihe revontulista ja ruskan hehkusta kaamoksen siniseen tai vaikka omakuva - teema sovitaan ryhmän toiveen mukaan! 

Inspiraatiota taiteiluun ammennetaan ensin tutustumalla Särestöniemi-museoon ja Reidar Särestöniemen elämään ja upeaan moniulotteiseen taiteeseen. 

Taidetyöpajat ohjaa Särestön

oma museolehtori ja kuvataiteilija Jaana Hokkanen. 

Ohjelmaan on yhdistettävissä lounasruokailu tai päiväkahvit.

Työpajan hinta tekniikasta riippuen 150€-250€.
Hinta sisältää opastuksen ja taidetyöpajan, museon sisäänpääsymaksu lisätään laskuun. 

 

Pyydä tarjous - myös museon aukioloaikojen ulkopuolella!

KOKO PERHEEN SÄRESTÖ

Vierailu Särestössä sopii koko perheelle!

Särestöniemi-museo on yhdistelmä ulkoilua, historiaa, kulttuuria, arkkitehtuuria, luontoa ja taidetta. 

Museossa tutustutaan kolmeen eri rakennukseen, joissa kaikissa on erilaista nähtävää. Rakennusten välillä liikutaan ulkona, Ounasjoen ja Särestövaaran metsien kainalossa.

Museokierroksen kokonaispituus on

noin 900 metriä.

Lapsille ja lapsenmielisille on saatavilla lipunmyynnistä Särestöniemi-bingo - etsintätehtävä museon alueella piilevistä asioista ja esineistä! Löydättekö

yhdessä kaikki esineet? Etsintätehtävän suorittaneille pienille museovieraille Särestö-aiheinen palkinto muistoksi. 

Perhelippu Särestöön

2 aikuista ja 2 lasta (7-16v)

42€

bottom of page